-
Miten Kainuulainen tanssilavaperinne mielestäsi voi?
-
Olen Kuhmosta lähtöisin ja olin välillä Kainuusta poissa 18 vuotta. Nyt olen kuitenkin asunut Kajaanissa noin 6 vuotta.
Tanssilavaperinne elää mielestäni Kainuussa OK tasolla. Sotkamossa Napis, Kajaanissa Jormuan lava ja Kansanpirtti nousevat erityisesti tanssipaikkoina esille ja mieleeni. Ovat eri kokoisia paikkoja, mutta pelaavat mielestäni hyvin yhteen, jotta tanssi-illat eivät mene ainakaan paljoa päällekkäin. Varmastikin Kainuun ikärakenteestakin johtuen tansseissa käyvä väki on keskimääräisesti iäkkäämpää, mutta aktiivista. Esiintyjien puolesta musiikillinen tarjonta on monipuolista, joten toivoa sopii, että yhä enemmän myös nuoret ihmiset innostuvat tanssilavakulttuurista.
-
Sinä ymmärrät artistina myös markkinoinnin merkityksen. Osaatko sanoa miten tanssilavakulttuuria voitaisi edistää nuorison keskuuteen paremmin. Onko sinulla ajatuksia uudistumisesta, vai mennäänkö vanhalla kaavalla?
-
Olen toiminut aktiivisena iskelmäartistina nyt 11 vuoden ajan ja sitä ennen musiikkigenreni oli heavy/rock 15 vuoden ajan. Ymmärrän hyvin, että ilman omatoimista aktiivista markkinointia (keikkailun ja levyttämisen ohella) ei artisti voi nousta kunnolla kansan tietoisuuteen. Keikkailu, eli ns. "jalkatyö" on varmasti kaikista parasta PR:ää artistin osalta yhä edelleen, mutta nykyään some voi auttaa ja tukea eri asioissa todella paljon. Kilpailu artistien tarjonnasta on kovaa ja oman näkyvyyden eteen täytyy koko ajan tehdä paljon työtä myös itse. Uskon vahvasti, että eri sosiaalisen median kanavat voivat olla lääke siihen, että nuoriso löytää yhä enemmän tanssilavoille. Nakkaisin kuitenkin tämän asian osalta palloa myös tanssipaikkojen suuntaan. Eri artistien esiintuominen olisi mielestäni yhtä tärkeää myös keikkajärjestäjien toimesta! Uskon, että moni "nuori" ihminen ei täysin varmasti tiedä mitä hänen lähilavallaan tapahtuu, eli miltä siellä näyttää ja mitä siellä tarkalleen ottaen tapahtuu. Esimerkiksi sosiaalinen media mahdollistaa asioiden kertomisen helposti ja ihmisläheisesti.
Musiikin puolesta itse luotan yhä edelleen ns. vanhaan perinteiseen tanssimusiikkiin ja yleisöltä olemme aina saaneetkin kiitosta juuri tästä asiasta. Tanssi-illan tulee aina olla omasta mielestäni monipuolinen tanssilajeiltaan. Kaikki artistit eivät taida kuitenkaan noudattaa tätä kaavaa enää niin tiukasti? Tässä tuleekin jo yksi selkeä ero artistien välillä. Yleisön kannattaa tutustua eri artisteihin ja orkestereihin avoimin mielin. Musiikillinen tarjonta on aina erilaista.
-
Onko sinulla artistina pitkän tähtäimen suunnitelmaa, tai muuta laajempaa näkemystä oman uran kehittämisestä?
-
Kun siirryin aikoinani iskelmän ja tangomusiikin pariin, oli se aluksi itselleni aikalailla vieras kokonaisuus. Onnekseni orkestereissani on aina ollut soittajina pitkän linjan ammattilaisia, joiden kautta hommat lähtivät syventymään oikeille uomilleen varsin nopeasti. Nyt 11 vuotta myöhemmin, koen että asiat ovat itselläni hyvin hallussa kaikin puolin. Tämä kaikki on kuitenkin vaatinut itseltäni nöyrää ja pitkäkestoista, tavoitteellista työtä päivästä ja vuodesta toiseen. Artistina ja laulajana voi aina oppia lisää. Koskaan ei varmasti tule täysin valmiiksi. Omaa uraani olen edistänyt mm. osallistumalla todella suureen määrään erilaisia laulukilpailuja (kaikki on nyt tullut koettua hyvällä menestyksellä TV-formaatteja myöten). Näiden lisäksi merkittäviä steppejä vuosien varrella ovat olleet yhteistyöt eri tahojen ja toimijoiden kesken. Voin kutsua itseäni myös viralliseksi levylaulajaksi. Sosiaalisen median kanavissa itselläni on suuri määrä seuraajia ja faneja, joiden antamat tsempit ja kannustukset ovat jo pitkään antaneet itselleni voimia jatkaa laulamisen parissa. Livekeikkojen kautta saatu erittäin positiivinen palaute on aina kuitenkin parasta!
Nyt olen edennyt IskelmäMestarit 2026 laulukilpailun finaaliviikonloppuun. Loppukilpailu käydään Kiuruvedellä 17.7.-18.7. Iskelmäviikon yhteydessä. Olen jo vuosia sitten sijoittunut kyseisessä kilpailussa kolmannekai, joten tavoitteenani tällä hetkellä on luonnollisestikin vain voitto. Käypä kisassa loppujen lopuksi miten vain, niin olen varma, että se avaa jälleen uusia erilaisia mahdollisuuksia kehittää omaa artistiuttani eteenpäin. Kansalle laulaminen ja esiintyminen on itselleni intohimo ja sydämen asia. Paljon se vaatii, mutta paljon se myös antaa. Jos jotakin saisin toivoa, niin sitä, että tanssikansalla olisi aidosti mahdollista nähdä ja kuulla yhä enemmän lavoilla eri artisteja. Syitä on monia, miksi näin ei kuitenkaan tänä päivänä ole.