-
Tangokuningas Juho Punkeri istahti hetkeksi kertomaan Hartzalle kuulumisiaan. Yhden sanan luettelona lista olisi: sukset, lenkkarit, viulu ja Metsolat. Listan ensimmäisenä olisi tietysti laulaminen, mutta se ei ole Juholle vain harrastus vaan elämäntapa. Hartza tenttasi sen verran lisää, että lenkkareita tarvitaan kevyisiin kolmen vartin lenkkeihin, suksia taas niihin 500 kilometriin joita Juhon hiihtokalenteriin vuositasolla kertyy. Viulu on ollut vähän vähemmällä käytöllä, mutta nyt sen on taas soinut keikoilla, ja toiveena on sen käyttö Juhon ohjelmistossa tulee lisääntymään.
Yllättävin asia on ehkä Metsolat. Tangokuningas selittää kuitenkin loogisesti, että vuosittainen tv-sarjan läpikäyminen ajoittuu ankeimpaan syysaikaan. Pimeyteen tuovat lohtua sarjan roolihahmojen tavallisuus ja samaistuttavuus kaikkine ongelmineen.
Tangokuninkaan salaisuuksien arkusta Hartza sai poimittua yhden tiedon, makeiset ovat Juhon heikkous. Faneille tiedoksi, että erityistä herkkua ovat vadelma/salmiakki karkit. Sellainen oli kuulemma haastattelun hetkelläkin auton takapenkillä odottamassa palkkiona hyvin menneestä keikasta.