- Seinäjoella kruunattiin uudet tangokuninkaalliset yleisöäänestyksellä 11.07. Uudet kuninkaalliset ovat Raija Mäntyniemi ja Juho Punkeri. Kuningattaren valintaa voidaan pitää odotettuna, sillä jo ennakkoon kuiskuteltiin paljon Mäntyniemen lahjakkuudesta. Äänestyksessä hän saikin yli 70% annetuista äänistä. Jos huhuilla on siivet, niin tällä kertaa ne toivat uudelle kuningattarelle hyviä uutisia.
-
Tangokuninkaan äänestys olikin sitten tasaisempi. Lopulta Punkeri vei voiton noin viiden prosentin marginaalilla toiseksi tulleeseen Ilari Hämäläiseen. Hämeenlinnalaisen Punkerin voitaneen sanoa edustavan perinteistä kuninkaan profiilia, sillä Hämäläinen edusti selkeästi rokahtavampaa tyyliä.
- Yleisöäänestys oli pieni askel oikeaan suuntaan Tangomarkkinoilta. Marko Maunuksela puolusti myös ryhdikkäästi kappaleiden sovituksia kohtaan esitettyä kritiikkiä. Hyviä asioita siis tapahtuu, mutta ovatko ne vain tekohengitystä, vai onko Tangomarkkinat uudistumassa koko kansan juhlaksi. Sen vain aika näyttää.