⬅ Takaisin Etusivulle
OHJEET
Tietoa palvelusta
Usein kysyttyä
Kirjaudu palveluun
←
→
Marjo Tolonen
1. Mitä musiikki merkitsee sinulle?
Musiikki ja erityisesti laulaminen on ollut elämässäni jo pienestä asti. Istuin viisivuotiaana joka päivä mummolan piirongin päällä ja lauloin Tapio Rautavaaran lauluja. Osaan ne edelleen ulkoa.
2. Tykkäätkö tangojen laulamisesta?
Tango on minulle erityisen lähellä sydäntäni. Siinä yhdistyy herkkyys, voima, aistillisuus ja rytmi. Tango on myös ehdottomasti lempitanssini.
3. Miten pidät itsesi kunnossa?
Musiikin lisäksi hyvinvointi ja liikunta ovat tärkeä osa elämääni. Harrastan liikuntaa monipuolisesti, olen joogaohjaaja ja viihdyn myös lavatansseissa. Mutta kaikkea hyvässä suhteessa. Isäni kanssa minulla on kasvamassa suomen hevosen varsa, jolla toivottavasti aikanaan pääsemme kilparadoille.
←
→